sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Kohtahan on Joulu

Näinhän se on, Joulu on jo ihan ovella! Huomenna alkaa lomakin, joskin menen vielä pariksi päiväksi töihin Joulun jälkeen, ennen Uutta Vuotta.

Paimentamassa ollaan käyty Hessun ja Jussin kanssa säännöllisesti, muuten on kyllä treenaaminen ollut vähän sitä sun tätä.

Alla yksi kuvakin (6.12. otettu), kun käytiin viimeksi. Ohjaaja Mervi siinä menee Jussin kanssa. Muuten ei kyllä ole paimennuskuvia tullut otettua (eikä oikein voikaan silloin kun itse ohjaa koiria). Molemmat koirat ovat kyllä edistyneet kivasti (vaikka välillä meinasi epätoivo iskeä). Hessu on oppinut kuljettamaan pitkiäkin pätkiä, pysyen kauniisti lampaiden takana. Hessu myös pysyy hyvin aloituksessa maassa ja muutenkin menee maahan käskettäessä. Jussikin osaa keskittyä paremmin "hommiin" eikä enää yritä joka käänteessä hakea lampaita leikkimään. Jussilta vaaditaan istuminen ennen kuin pääsee "hommiin" ja se on välillä melko haastavaa, mutta periksi ei anneta.  Hyvä  pojat :)


Jussin kanssa käytiin pari kertaa agilityäkin kokeilemassa. Tehtiin ekalla kerralla vain putkea ja tokalla kerralla taisi olla putkea ja hyppyä. Toinen kerta oli tosi hankala, kun Jussin nenää ei saanut hallin lattiasta irti millään (huoh). Ollaan myös käyty Jussin kanssa toisella hallilla, missä tehty vähän luoksetuloa, noutoa ja pääasiassa olen yrittänyt saada pidettyä sen mielenkiinnon minussa häiriöistä huolimatta. Alla kuva Jussista. Jussi ei hauku muille eikä rähjää, mutta mielellään se vaan seuraisi mitä muut tekevät ja lähtisi niiden kanssa leikkimään. Eli motivointi on todella haastavaa.


Lenkkeilty ollaan ahkerasti ja Hessu & Jussi tykkää yhdessä remuta pitkin pihaa. Tässä pari kuvaa molemmista.




Milo -vanhus täytti huimat 12 -vuotta joulukuun alussa. Hurjasti Onnea Milolle!


Ratsastamassakin olen käynyt viikoittain. Viimeisimmät ratsut ovat olleet Kidi (ensimmäisessä kuvassa) ja Eemeli (toisessa kuvassa). Tunnit on olleet hyviä sekä puomeja että koulutunteja. Huomenna onkin sitten kauden viimeinen tunti ja tammikuussa jatketaan.



Pari jussin poseerausta kotikalliolla :)




Sitten Jussi -riepu teloi toisen kannuskyntensä joka repesi. Se olikin tosi kipeä ja piti poistaa viime keskiviikkona. Nyt Jussi on sitten tötterö päässä antibioottikuurilla. Toivotaan että paranisi pian. Kuvassa Jussi toimenpiteen jälkeen heräämässä.


Virallinen tuuraaja Hessu pääsikin sitten viime perjantaina elämänsä ensimmäisiin agility treeneihin. Hessu olikin oikein pätevä ja päästiin heti tekemään ratapätkiä (esteinä siis vaan hyppyesteet, putket ja rengaseste). Meillä oli kyllä tosi kivaa molemmilla :) Mennään kyllä vielä uudestaankin Hessun kanssa (ja varmaan jatkossa sitten molempien, kun kerran Hessu on niin innoissaan).

Eilen oltiin Hessun kanssa hallilla tokoilemassa ja hienosti Hessu kyllä muistaa EVL -liikkeet. Täytynee ilmota se kokeisiin (jolloin tulisi treenattuakin kunnolla). Jokin aika sitten treenattiin vähän kotipihallakin sekä Hessun että Jussin kanssa. Jussi teki hienosti noutoja ja vähän perusasentoa ja Hessu sitten mm. kierto, hyppy, nouto -liikettä.

Ohessa pari videota Hessun treenistä.




Tänään päästään Hessun kanssa ohjattuihin treeneihin (Hessu taas tuuraa Jussia). Toiveissa olisi ainakin EVL paikallaolot. Ensi viikolle on varattu paimennustakin, jonne siis pääsee vain Hessu. Jussi kyllä pääsi jo eilen ja tänään aamulla vähän pitemmälle remmilenkille ilman tötteröä.