sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

Koulurataharjoitukset ja muutakin (päivämäärä edelleen väärin, tänään siis 6.3.)

Eilen osallistuin oman seuran koulurataharjoituksiin. Ratsuna suomenhepparuuna Arska (Tuliari). Arskallahan en ole ratsastanut kuin kerran viime kesäkuun jälkeen (jolloin olin sillä virallisissa koulukisoissa). Olisikin aika huippua joskus ihan oikeasti treenata sen kanssa ja sitten osallistua kisoihin.

Tuomarina oli Saara Rantapuu, joka oli tuomarina myös edellisissä koulukisoissa viime kesänä. Menin ensimmäistä kertaa Helppo B:0 2009 -radan. Alkuun tuottikin harmaita hiuksia, kun rata rakennettiinkin eri päin, mitä aikaisemmin. Jännityksestä huolimatta muistin radan ja tuloskin saatiin. Arskan kanssa vaikeinta on saada se kulmiin laukassa ja oikominen aiheuttikin sitten sen, että tie lävistäjällekin kärsi. Pisteet olivat 5 - 6,5 välillä. Omat tavoitteet kuitenkin täyttyivät, vaikka tulos olikin vaatimaton 56,200 %. Tuloksella tultiin toiseksi Helppo B:0 2009 radan ratsukoista (tosin meitä oli vain kolme). Kivaa oli ja sehän on tärkeintä :) On se aina jälkikäteen huippufiilis, kun poistuu omalta mukavuusalueelta.

Tässä pari kuvaa alkuverkasta. Suurin osa kuvista oli valitettavasti kovin tärähtäneitä, kun valo ei oikein riittänyt. Suoritus myös videoitiin. Oman suorituksen katsominen on yleensä aika kamalaa, mutta niin opettavaista :)



Koiratreeneistä sen verran, että viime maanantaina käytiin Hessun kanssa omatoimivuorolla hallilla Ohjattu noutohan tietysti nyt treeneissä sujui täydellisesti molempiin suuntiin ja hienot merkitkin. Luoksetulossakin ihan loistavat stopit. Peruutustakin tehtiin ja sekin oli hyvää. Tehtiin myös porukalla paikallaolot (istuminen ja makaaminen). Maahan menossa tarvitsi tuplakäskyn, mutta muuten ok (oltiin piilossa normaalia lyhempi aika). Sitten tehtiin kiertohässäkän kiertoa ja vähän myös lyhemmällä matkalla noutoa ja hyppyä eikä puhettakaan, että Hessu olisi kiertänyt hypyn, kuten kokeissa. Hyvät treenit siis.

Viikolla ollaan tehty joka päivä ylimääräinen pitempi lenkki ja jopa juostu osa matkasta. Tänään olisikin sitten Mannerin Ninan treenit Hessun kanssa ja illalla vielä ratsastus.

1 kommentti:

  1. Mullakin on tuo aika blogissa väärin, koska blogi käyttää automaattisesti South Pacific Standard-aikavyöhykettä. Viestin julkaisuajan voi kyllä muuttaa oikeaksi, kun menee viestitilassa kohtaan aikataulu. Sitä en tiedä, saako aika-asetuksen jostain muutettua ihan pysyvästikin.

    VastaaPoista