lauantai 24. syyskuuta 2016

Syyskuinen Muhun ratsastusmatka

Kuva Aino Piirainen

Muhussa isolla porukalla 9.-11.9.2016, minulla kolmas kerta :)  Yllä oleva kuva viimeiseltä 2,5 tunnin sunnuntain aamumaastolta. Sunnuntain maasto olikin paras, päästiin isoille pelloille meren rantaan laukkaamaan niin lujaa, kuin heposista lähti :) 

Päivät oli rakennettu jo aikaisemmin hyväksi todetun kaavan mukaisesti, eli perille saavuttuamme kevyt lounas ja heti sen perään 2 tunnin maastoon. Ensimmäisen päivän maastossa minulla oli London -niminen heppa (kuva meistä alla).

Kuva Aino Piirainen

Lauantaina oli vuorossa 5 tunnin maasto, joka tehtiin tällä kertaa Pädasten kartanolle, sinne olen ratsastanut kerran aikaisemminkin. Kartanolla sai reilun tunnin huilata sekä hevoset että ihmiset. Lisäksi nautimme herkullisen picnic -lounaan.

Kuva Ia Rinne
Kuva Aino Piirainen

Kuva Teija Kaarela

Huilaamisen jälkeen pyydystettiin hepat laitumelta, satuloitiin ja taas matkaan. Tällä pitkällä vaelluksella minulla oli Valio -heppa, kuten myös sunnuntaina. Tässäpä pari kuvaakin.

Kuva Ia Rinne

Kuva Ia Rinne

Yövyimme jälleen "vanhalla" puolella. Ruokailut olivat uudella puolella.



Niin ihana paikka, upeat puitteet, hyvät ruuat ja mahtavat maastot. Ensi vuonna taas uudestaan!!!











Kuvat missä ei erikseen kuvaajaa mainittu minun ottamiani.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti