perjantai 6. tammikuuta 2017

Hyvää Vuotta 2017 kaikille blogin lukijoille!

Niin se vuosikin vaihtui ja loppiaista jo vietetään. Töissäkin olen ehtinyt olemaan jo lähes viikon. Lumikin taas saapui tänne eteläiseen suomeen. Ohessa kuva napattuna työpaikan ikkunasta.


Nyt onkin päällä kireät pakkaset - 23 oli juuri äsken aamulenkillä (koiria ei tuntunut haittaavan, mutta minua paleli pilkkihaalareissa). Aurinko on onneksi ihastuttanut päivittäin. Tässä yksi ikkunan läpi räpsäisty  kuva kotipihalta.


Joulun jälkeen kävin Sarin pitämällä kinkunsulatustunnilla ja se olikin ihan mahtitunti. Hiki lensi niin ratsastajilta kuin hevosiltakin. Hevoset menivät vain sen yhden tunnin, joten tehtiin oikein reipasta laukkatyöskentelyä koko tunti. Minulla oli ratsuna iki-ihana Arska heppa. Pari kuvaa ennen tuntia. Eipä ollut tallissa ruuhkaa :)



Nyt sunnuntaille olen varannut Mian 90 min tunnin, saas nähdä miten kunto kestää, kun vielä on vähän köhää jäljellä flunssasta. Sain nimittäin ikävän flunssan juurikin tuon kinkunsulatusratsastuksen jälkeen. Ollaan nyt koko perhe käyty se läpi. Pojilla alkaa maanantaina koulu ja ovat onneksi jo kunnossa. Niin ja kohtahan heillä on vanhojentanssitkin :)

Jussi potilas on myös parantunut ja kannuskynsi jo tuntuu hyvin (on siis kasvanut uusi). Vauhti on myös ollut hirmuinen sen jälkeen, kun ei se enää ollut kipeä. Timbe ja Jussi ovat kyllä hirmuinen kaksikko ja vetävät varsinkin iltaisin yhdessä aikamoiset hepulit. Tässä yksi kuva kaksikosta (yleensä ei kamera pysy perässä).


Myös Milo on ollut hyvässä kunnossa (juuri tänään sai hepuleita pakkassäässä). seuraavana kuva kuitenkin ennen lumipeitettä joulukuun puolelta.


Hessu pääsi toisenkin kerran tuuraamaan Jussia agilityyn. Tehtiin jälleen pieniä ratapätkiä, missä esteet ja putket ja uutena tehtiin A:ta (tosin Hessu on sen kyllä osannut jo aikaisemmin). Hyvin se menikin. Läksynä on nyt harjoiteltu alustan kanssa, jolla on tarkoitus varmistaa A:n alastulossa kontaktille osuminen. Tänään illalla onkin seuraava agility ja tarkoituksena olisi tehdä ensin Hessun kanssa ja sitten katsoa saadaanko tällä kertaa Jussikin innostumaan touhusta vähän paremmin. Alla kuva Hessusta viime treeneistä huilitauolla.


Niin ja Paavali -konna päätti herätä, vaikka kylmin talvi ei ole ohitse. Kuvassa tekevät Jussin kanssa tuttavuutta.


Otin itseäni niskasta kiinni ja viime ti kävin Jussin kanssa omatoimihallitreeneissä. Meillä ei ollut suuren suuria tavoitteita, koska sen kanssa on ollut aika mahdotonta enkä ole yleensä saanut siihen juuri mitään kontaktia, jos ollut muita koirakoita paikalla. Koirakoita olikin täysi määrä ja aikamoinen häiriö, mutta alkusähläyksen jälkeen Jussi LEIKKI, minun kanssani oikein hyvin. Jussi oli kylläkin hihnassa, mutta kahden lelun leikitys sujui hienosti ja moneen kertaan. Lisäksi Jussi teki maahan menoa ja maassa pysymistä (namin voimalla) ja tämäkin onnistui moneen otteeseen. Esim. kun muut tekivät paikkamakuuta, teki Jussikin (tosin vielä muista erillään, mutta näki toiset kokoajan ja minä tietysti namitin vieressä). Lopuksi onnistui jopa perusasento hallin reunalla (namin voimalla tietty). Perusasennosta olinkin niin onnellinen, että palkaksi tehtiin vielä kunnon kahden lelun leikki ja lopetettiin siihen (yhteensä oltiin ehkä 20 min hallilla). Kotona ruokakupin voimalla Jussi pysyy paikkamakuussa jo pitkienkin matkojen päässä (olen tehnyt noin kahta minuuttia) ja kestää myös hyvin, että kierrän sen palatessani. Jussin kanssa täytyy vaan todeta, että hiljaa hyvä tulee.

Lopuksi vielä kuva Uuden Vuoden lenkiltä (käytiin pitkä lenkki ennen pauketta, olihan Jussin ensimmäinen Uusi Vuosi). Jussi ei onneksi vaikuta mitenkään paukkuaralta. Pari kertaa heräsi kesken unien paukkeeseen ja hiukan haukkui ja juoksi häntä tötteröllä katsomaan ikkunasta ulos. Rauhoittui sitten kyllä heti takaisin nukkumaan, kun sanoin, että mene vain nukkumaan. Hessullakin oli jo toista kertaa peräkkäin ihan siedettävä Uusi Vuosi ja se nukkui rauhassa pimennetyssä huoneessa :) En tiedä mistä johtuu, mutta kastraation jälkeen ei Hessu ole enää pelännyt raketteja kuten ennen (olen siitä todella onnellinen). Milo kuorsasi tyytyväisenä, eikä tainnut huomata mitään erikoista, se ei kyllä ole tainnut ikinä reagoida raketteihin mitenkään. Kissoista Rokki pelkää kovasti raketteja, joten ne olivat Timben kanssa myös pimennetyssä huoneessa jo ennen kuutta ja se olikin hyvä ratkaisu (ei kuulunut yhtään mau-untaa ja ruokakin oli maistunut hyvin). Toivottavasti jatkossakin Uudet Vuodet sujuvat meillä yhtä hyvin :)


Niin ja paimentamassakin on Hessu käynyt, mutta Jussi oli sairaslomalla. Huomenna olisi tarkoitus taas paimentaa molempien kanssa (kivaa). Onneksi pakkanen lauhtuu huomiseksi, toisaalta lunta saattaa tulla paljonkin. Toivotaan kuitenkin, että päästään paimentamaan :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti